Naistoimittajat ry juhli 70-vuotista taivaltaan Helsingissä 13.9.2016 Jykevää journalismia -teemalla. Toisen maailmansodan jälkeen perustettu naistoimittajien oma järjestö on elänyt vahvasti mukana yhteiskunnallisissa murrosvaiheissa ja herättänyt keskustelua tulevista trendeistä. Jäsenilleen järjestö on tarjonnut mahdollisuuksia avartaa omaa maailmankuvaa verkostoitumalla ja matkailemalla. Ammattiin liittyviä uusia työkaluja on kartutettu koulutuksissa.
Nykyinen puheenjohtaja Hannele Huhtala muistutti, että naistoimittajilla on oma tärkeä roolinsa, kun naiskuva muuttuu mediassa. Tuoreina esimerkkeinä hän nosti Rion olympialaisten uutisoinnin naisurheilijoista kuntoilevina äiteinä ja heitot, että Suomen kehno mitalisaalis oli osin akateemisten naisten syytä.
Huhtala myös esitti huolensa siitä, että yleinen julmuus ja vihapuhe ovat lisääntymässä niin median kielenkäytössä kuin sosiaalisessa mediassakin. Hän muistuttikin, että tasa-arvon eteen riittää tällä hetkellä paljon tekemistä, mikä on tullut selväksi esimerkiksi, kun vaikkapa Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa feministipuolueen perustamista verrataan vessanpönttökeskusteluun.
Vuosaaressa eletään monikielisen yhteisön arkea Juhlaseminaarin puhujista toimittaja Reetta Räty on perehtynyt Koneen Säätiön Jakautuuko Suomi -ohjelman Vuosaari-projektissa monikielisten yhteisöjen arkitodellisuuteen, jonka arvioidaan kuvaavan tulevaisuuden Suomea. Hanke on jalkautunut kahden tutkijan ja yhden toimittajan voimin Vuosaareen.
Tutkimusretkien perusteella Räty on alkanut käyttää Uusi Suomi -käsitettä tutkiessaan toimittajana, miten suomalaisuus muuttuu ja miten se vaikuttaa kaikkiin suomalaisiin. Hän herätteli naistoimittajia miettimään, mitä ”tavallinen”-sana nykyisin merkitsee, jos viiteryhmänä onkin monikielinen yhteisö, jossa suomea puhuvia ehkä onkin määrällisesti vähiten. Toimittajille hän heitti haasteen siinä, missä roolissa monikielisten yhteisöjen ihmiset esitetään mediassa eli esitetäänkö vaikkapa maahanmuuttajanaiset usein pyöräilyä opettelevina ihmisinä, autettavan roolissa.
Räty kysyi myös, kenelle viime vuoden pakolaisvirta tapahtui? Niille ihmisille, jotka kulkivat Euroopan läpi vai meille muille?
Vihapuheen torppaamiseen löytyy keinoja, sanoo Ruotsissa elokuvataiteen professorina työskentelevä Anu Koivunen. Hän esitteli vihapuheen yleistymistä vuodesta 2010 alkaen. Alussa media antoi vihapuheen kohteille kasvot yrittäessään todistaa, että vihapuhe on ongelma. Tässä on hänen mielestään se ongelma, ettei sitä kautta tule työkaluja puhua ilmiöstä kulttuurisena ja yhteiskunnallisena ongelmana.
Koivunen muistutti, että vihapuhe on ilmiönä laaja ja monimutkainen. Sen kohteeksi joutuvat usein naistoimittajat, naispoliitikot ja naisbloggarit. Tutkimusten mukaan peräti kahdeksan kymmenestä vihapuheen kohteeksi joutuneesta ei ole tähän saakka tehnyt asiasta ilmoitusta poliisille, joten tapaukset ovat jääneet näkymättömiin. Nyt tutkimustuloksia alkaa kuitenkin olla käytettävissä Pohjoismaissa.
Tutkimustulosten perusteella Suomessa naisiin kohdistetaan seksististä ja väkivaltaan liittyvää uhkailua, huorittelua ja sukupuolielämään liittyvää vihjailua. Mediatalot, alan järjestöt ja viranomaistahot tunnistavat jo ilmiön. Ilmiöön puuttumisen tekee mutkikkaaksi se, että naisviha on liitossa rasismin ja islaminvastaisuuden kanssa.
Koivunen korosti, että olemassa oleva lainsäädäntö riittää ilmiöön puuttumiseen. Vihapuhe pitäisi pilkkoa osiin ja tarttua niihin väkivaltaongelmina, työelämäongelmina, sananvapausongelmina ja demokratiaongelmina. Vihanpuheen kohteeksi joutuneille hänelle oli käytännönläheinen vinkki: sähköposteja ei kannata varastoida ruumismuistiin, vaan ne pitäisi arkistoida niin, että niitä voidaan käsitellä rakenteellisesti ja institutionaalisesti.
Naistoimittajan työskentely Egyptissä on vaikeutunut Pitkään arabikulttuureissa freelance-toimittajana työskennellyt Päivi Arvonen kertoi työstään ja elämästään Egyptissä. Naistoimittajalta eläminen Egyptissä vaatii sopeutumista ja kulttuurin tuntemusta. Arvonen ei käytä huivia, mutta hän pukeutuu kulttuuria kunnioittavasti.
Egyptissä työskentelystä haaveileville toimittajille hänelle oli selkeitä vinkkejä. Ensinnäkään sähköposteihin ei vastata, vaan yhteydet syntyvät verkostojen kautta. Haastateltava voi myös myöhemmin kieltäytyä haastattelusta yksinkertaisesti tulematta paikalle ja tämä voi toistua useamman kerran, mikä voi olla kohtelias tapa kertoa kieltäytymisestä. Käyntikortteja on oltava jaettavaksi. Käyntikorteissa on yleensä lankapuhelimen numero, mutta niistä ihmisiä ei saa kiinni. Jos uusi tuttavuus kirjoittaa käyntikorttiin kännykkänsä numeron, se on hyvä merkki. Tosin tuntemattomista numeroista tuleviin puheluihin ei yleensä vastata.
Arvonen on seurannut huolestuneena ulkomaalaisten toimittajien turvallisuustilanteen huonontumista vallankumouksen jälkeen Egyptissä. Toimittajien sananvapaus on kaventunut ja tällä hetkellä mikä tahansa juttu voidaan tulkita valtion vihollisen kirjoittamaksi. Tämä on saanut hänet itsensäkin arvioimaan uudelleen omia mahdollisuuksiaan jatkaa toimittajana Egyptissä.
Toimittajan työn lisäksi Arvonen on jalkautunut auttamaan paikallisia katulapsia hanketyön kautta: ”rikkauden ja köyhyyden kuilu on Egyptissä suuri. Uskon, että sillä mitä kirjoitan, on kuitenkin jotain merkitystä.”
Naistoimittajat ry on ollut työkalu yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Toimittaja Riitta Lehtimäki kuvasi järjestön 70-vuotista taivalta nostaen esiin laajempia trendejä. Naistoimittajien kerho perustettiin vuonna 1946, kun sodan jälkeen naistoimittajat eivät halunneet luopua toimituksissa saamistaan asemista. Tavoitteena oli kohottaa ammatillista osaamista, valvoa ja edistää etuja ja tukea aloittelevia naistoimittajia.
Olympiavuonna kutsuttiin kylään amerikkalaisia naistoimittajia, jotka asuivat Hotelli Kämpissä suomalaiskollegoiden laskuun, soittelivat ulkomaan puheluita ja käyttivät ravintolapalveluita. Tämän takia velkaannuttiin pahan kerran, mutta periksi ei annettu. Alusta saakka yhdistys on jakanut stipendejä ja kannustanut jäseniään avartamaan maailmankuvaansa reissaamalla. Ensimmäinen matka suuntautui Tukholmaan.
1956–1966 suomalainen design eli kultaisia vuosiaan, mikä näkyi yhdistyksen toiminnassa. 1966–76 tehtiin matkat muun muassa Meksikoon ja Kiinaan. Vuodesta 1969 on valittu Vuoden Kellokas. Naistoimittajat ry muuttui kerhosta yhdistykseksi 1970. Ajalle tyypillisiä olivat erilaiset talouteen liittyneet koulutukset. 25-vuotisjuhlaseminaarin teemana puolestaan oli huumeongelma.
1976–86 ajanjaksoa Lehtimäki luonnehtii teemalla: henkilökohtainen on poliittista. Silloin opeteltiin tutkimaan omat rinnat, hankittiin tutkimustietoa menopaussista, hormoneista, lapsettomuudesta ja perhepolitiikasta. Järjestettiin myös ensimmäiset mikroelektroniikka-koulutukset.
1986–96 oli yhteiskunnallisen verkostoitumisen aikaa, jolloin järjestettiin seminaareja, vierailtiin virastoissa ja perehdyttiin naistutkimukseen. 1996–2006 keskityttiin tasa-arvokysymyksiin, aloitettiin lounaat ministereiden kanssa ja yhdistys sai ensimmäiset kotisivunsa. Vuosille 2006–2016 leimallisia ovat olleet Afganistan, Viro ja lukupiiri. Afganistanilaisten naistoimittajien koulutus aloitettiin vuonna 2009 ja se jatkuu ensi vuoden loppuun saakka ulkoministeriön rahoituksella.
Yhteistyön tuloksena nyt juhlavuonna avattiin Sanomatalossa Afganistan naisten silmin -valokuvanäyttely, jonka kokosi Afganistan-hankkeen kouluttaja ja dokumenttielokuvaohjaaja Kirsi Mattila. Avajaispuheen piti Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi. Näyttelyssä esitellään koulutushankkeessa mukana olleiden naistoimittajien kuvia sekä kerrotaan kuvien taustaa. Näyttely on esillä 24.9. saakka Sanomatalon Käytävägalleriassa.
Teksti: Päivi Kapiainen-Heiskanen
Lisää kuvia tapahtumasta voi katsoa Facebookista.