Vuonna 2010 järjestetään hankkeen II- & III-koulutukset

Toukokuussa 2010 järjestettyyn koulutukseen osallistuu 20 uutta naistoimittajaa ja kaksi aiemmin osallistunutta. Päivi Nikkilä, Afganistan-hankeen silloinen koordinaattori kirjoittaa:

”Toinen koulutuspäivä alkaa kiihkeästi. Kansanedustaja Fawzia Koofi on järjestänyt koko kurssille vierailun Afganistanin parlamenttiin. Tie vie kohti yhtä Kabulia suojaavan vuoren toista puolta. Ajamme kuhisevan kaupungin markkinapaikkojen, puistojen, Kabul-joen ja eläintarhan ohi. Julkiset paikat ovat miesten tilaa. Naisia näkee kaupungilla kuitenkin myös. Suurin osa heistä liikkuu vaaleansinisessä burkassa lastensa kanssa. Osa on verhoutunut kevyemmin päähuivin suojiin. Aseellisia tarkastuspisteitä on lisätty katujen varsille viime syksystä. Meidät pysäytetään ja vartijat kysyvät kuskiltamme, olemmeko hänen vaimojaan. Toisessa tarkastuspisteessä vartijat toteavat, että autossahan on vain naisia. Saamme jatkaa matkaa ongelmitta.”

 

Syksyllä järjestetään Learning Together III. Teemana on hyvän jutun etsiminen. Kahden viikon kurssilla on mukana kaksikymmentä aktiivista ja innokasta naistoimittajaa eri kabulilaisista lehdistä ja televisioasemilta.

”Kurssijakson avajaisia vietettiin suomalaisittain poikkeuksellisen juhlavasti, sillä Kabulin suurlähettiläs Pauli Järvenpää tuli paikalle. Hän kiinnosti afganistanilaisia naistoimittajia puheenvuoronsa jälkeen niin paljon, että ohjelmaan piti raivata tilaa erilliselle pressikonferenssille, jossa suurlähettiläs vastasi toista tuntia kysymyksiin. Toimittajien tietämys Suomesta ja Suomen roolista Afganistanin sotilas- ja siviilikriisinhallinnassa kasvoi kohisten”, Eeva Koskinen kirjoittaa.

”Myös internetin toiminnan periaatteiden avaaminen oli monelle oppilaalle tärkeää ja kiinnostuneille luotiin myös omat sähköpostitilit. Valitettavan harvalla on vielä mahdollisuus jatkuvaan netin käyttöön. Kurssilaiset toivat tunneille runsaasti omia julkaistuja artikkeleitaan ja olivat näistä darin- ja englanninkielisistä jutuistaan selvästi ylpeitä. Sikäli kun aika ja tulkkaus riittivät, pyrimme antamaan jutuista myös palautetta.

Myös kuvajournalismin opiskelua ja käytännön harjoittelua jatkettiin. Kurssilaisten toivomuksesta jokainen päivä aloitettiin lyhyellä englanninkielen oppihetkellä.”

Naistoimittajat tutustuivat myös kansainvälisen Marie Stopes -järjestön äitiysklinikkatoimintaan. Suomi on järjestön ainoa ulkopuolinen rahoittaja ja rahallinen tukemme järjestön työlle vuosina 2009–2011 on 1,2 miljoonaa euroa. Järjestöllä on Kabulissa neljä klinikkaa ja yksi liikkuva bussiklinikka. Näillä käy päivittäin 100–150 raskaana olevaa tai synnyttänyttä naista. Järjestö antaa myös perhesuunnitteluneuvoja, esimerkiksi kehottaa pitämään parin vuoden taukoa raskauksien välillä. Usein ehkäisystä päättää anoppi, joten naisten valistaminen on tärkeää. Naisten eliniän odote Afganistanissa on vain 44 vuotta. Sinä aikana nainen synnyttää seitsemän kahdeksan lasta.

”Valtaosa naisista, arviolta 75 prosenttia, on kaiken synnytysavun ulkopuolella”, kertoi terveysministeri Suraya Dalil. ”Afganistanissa kuolee nainen synnytykseen joka 30. minuutti. Sillä on valtavat yhteiskunnalliset seuraukset, inhimillisen kärsimyksen ohella”, hän sanoo. Maailman pankin rahoittama kätilökoulutus on tuottanut maahan 2500 uutta kätilöä, heitä tarvittaisiin ministerin mielestä ainakin 6000.

Naistoimittajat vierailevat ihmisoikeuskomissiossa. Naisten asioista vastaavan Soraya Sobhrangin tapaaminen antoi masentavan kuvan naisiin kohdistuvan väkivallan määrästä, Eeva Koskinen kirjoittaa.

”Huolimatta siitä, että maa on hyväksynyt ehdoitta YK:n naisten kaikkinaisen syrjinnän kieltävän CEDAW-sopimuksen ja pari kuukautta sitten vielä lain naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisestä, naisia pahoinpidellään, raiskataan, silvotaan ja hakataan edelleen. Väkivaltaa harjoittavat usein läheisimmät, äidit, isät, anopit, veljet, enot ja sedät mutta myös opettajat, poliisit, kuljettajat ja jopa lääkärit. Turvassa tytöt ja naiset eivät ole missään, väkivaltaa tehdään kodeissa, kouluissa, kursseilla, busseissa ja työpaikoilla.”

Kurssipalautteessa toivottiin lisää kameroita kaikille ja käytettyjen aineistojen saamista myös darinkielisinä paperiversioina. Erityisesti internetin opetus ja englanninkielen harjoittelu oli koettu tarpeelliseksi ja hyödylliseksi. Kymmenen päivän kurssijaksoa ei pidetty liian pitkänä.

”Monen mielestä tämä kurssi oli paras kaikista tähänastisista. Seuraavalle kurssille toivottiin opetusta muun muassa otsikoinnista, ingressien teosta sanomalehdissä ja televisio-ohjelmien suunnittelusta. Myös lisää englanninkieltä ja internetin mahdollisuuksien avaamista kaivataan”, Eeva Koskinen kirjoittaa.

Kouluttajina Kabulissa olivat tällä kertaa Anne Hyvönen, Kirsi Mattila, Meri Eskola ja Eeva Koskinen. Kurssille kouluttajana osallistui myös UM:n toimittaja-apurahalla matkustanut Jaana Puustell.

 

Hankkeen omavastuuosuuden kattamiseksi järjestettiin mattoarpajaiset joulumyyjäisten yhteydessä. Maton voitti Tuula Ketola.

 

Eeva Koskisen artikkeli Afganistanin naiset päättäväisinä rauhankokoukseen julkaistiin global.finland.fi-sivustolla: http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=193728&nodeid=15782&contentlan=1&culture=fi-FI.