Hyvä kello kauas kuuluu

Mutta kuinka kauas ja kauan?
Naistoimittajilla on ollut tapana valita Vuoden Kellokas. Nainen tai mies, joka on merkittävällä tavalla kiinnittänyt huomiota johonkin yhteiskunnalliseen asiaan. Kellokas on valittu jo 27 kertaa.

Ensimmäinen Kellokas oli tohtori Matti Joensuu, viimeisin opiskelija Mari Uusitalo. Matti palkittiin nuorten perheiden aseman parantajana, Mari tyttöjen itsetunnon kohottajana. Väliin mahtuu ympäristön, tasa-arvon, syöpälasten, murkkujen, eläinten, väkivallan, rattijuoppouden, median… puolesta ja vastaan puhujia.

– Saanko hetken miettiä?
Näin vastasi Teresita Ruutu, kun kysyin häneltä, suostuisiko hän naistoimittajien Vuoden Kellokkaaksi. Samoin kysyivät mediakriitikko Jaana Venkula, kierrätyksen puolesta puhuja Eija Koski ja hyvinvointivaltion tilaa tutkiva Raija Julkunen. Kysymykset osoittavat, että asia, jonka naistoimittajat haluavat nostaa julkiseen keskusteluun, on ollut aina uusi ja herkkä. Vaikka jokainen on myöntänyt tiedonvälityksen tärkeyden, valittua on arveluttanut omaan itseen kohdistuva julkisuus. Toimittajien tapaan käsitellä asioita ei aina luoteta, ei naistoimittajienkaan. Asiaa hetken harkittuaan valitut ovat suostuneet.

– Ellei näistä asioista puhuta julkisesti, ”Sir Vilit” lisääntyvät, Teresita Ruutu totesi neljä vuotta sitten tiedotustilaisuudessa. Julkisen keskustelun tärkeyttä painotti myös vuoden 1973 Kellokas Jaana Venkula, samoin inhimillisen vanhuuden puolesta puhunut viiden hengen vanhustyöryhmä, joiden nimi komeilee toiseksi alimpana kellossa, jonka palkittu saa vuodeksi haltuunsa. Nimiluettelon alimpana on tuore kaiverrus: Mari Uusitalo ja Setlementtinuoret, 1999.

Kilkatuksista kalkatukseen

Kellon historiassa on mentävä vuoteen 1972, jolloin joukko naistoimittajia oli Viking Linen vieraina. Laivavarustamo lahjoitti yhdistykselle komean laivakellon ja Voitto Kotilainen, yrityksen tiedotuspäällikkö, ehdotti, että kellosta tehtäisiin jonkin idean kiertopalkinto. Ehdotus tuli kreivittären aikaan. Naistoimittajat olivat antaneet jo parin vuoden ajan pieniä aisakelloja kiitokseksi yhdistyksen omille jäsenille ja hyville yhteistyökumppaneille.

Ensimmäisen kellon oli saanut – ansaitusti – Anni Voipio, yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja. Hän kiitti kirjeitse antajia ja kertoi sijoittaneensa kellon kotinsa parhaimmalle paikalle: vanhan kakluunin reunalle. Sisariaan hän evästi: ”Hyvä kello kauas kuuluu. Naistoimittajien pitää tosiaankin soittaa kelloa.”

Yhdistyksen menneisyyteen perehtynyt Irja Pitkänen kirjoittaa ansiokkaassa 40-vuotishistoriikissaan, että kelloja annettiin tietenkin merkkihenkilöille ja syitä oli monenlaisia. Veli Virkkunen sai kellon ”suurenmoisimpana isäntänä”, Mallasjuomat Oy ”hauskimpana isäntänä ” ja Lasse Pöysti ”kärsivällisimpänä isäntänä, joka oli auliisti kestänyt Lilla Teaternissa järjestettyjen muotinäytösten kaaoksen”.

Juankoskelaisen Juutilaisen valimon 30 kelloa oli kuitenkin pian jaettu eikä lisää voitu tilata, koska kellonvalmistus oli loppunut. Oli uusien ideoiden aika.

Valinnan vaikeus

Aisakellojen kiitos-ideasta ja laivakellosta Pirkko Vuorinen, yhdistyksen tuolloinen puheenjohtaja, sai mainion oivalluksen: yhdistys nimeää vuosittain henkilön, joka on herättänyt kirjoituksellaan tai esiintymisellään keskustelua yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta tai saavuttanut tutkimuksillaan merkittävän tuloksen. Keskeistä valinnassa on, ettei palkittava ole saanut riittävästi julkista huomiota.

Tunnustuksen nimeksi tuli luontevasti Vuoden Kellokas.

Kellokas on valittu nyt 27 kertaa, ja kiertokellon ulkopinta on täyttynyt nimistä niin että seuraava eli vuoden 2000 Kellokas saa nimensä jo uuteen kelloon. Eikä ehdokkaista ole ollut koskaan pulaa. Päinvastoin: valitsijat ovat joutuneet jopa äänestämään. Ennätysvuosi oli 1999, jolloin ehdokkaita oli peräti 13. Ehdokkaita haravoi ensi vuosina hallitus, sittemmin työhön nimettiin Kellokas-vastaava ja viime vuosina etsintään on houkuteltu koko jäsenistö. Eivätkä yhdistyksen ulkopuoleltakaan tulleet ehdotukset ole harvinaisia.

Kellokas-vastaavana oli 1980-luvun puolivälistä seuraavan alkuun toimittaja Pirkko-Liisa Summa, sen jälkeen tämän jutun kirjoittaja. Lopullisen valinnan tekee aina yhdistyksen hallitus.

Kritiikin kritiikkiä

Kellokasvalinta ja Kellokkaat ovat aina herättäneet huomiota. Tiedotustilaisuus on koonnut paikalle 20 – 30 pääkaupunkiseudun toimittajaa ja valokuvaajaa, ja STT:n välityksellä myös maakunta- ja paikallislehdet ovat uutisoineet asiaa. Ylen ykkösen perhe- ja naisradio ovat tehneet henkilöhaastatteluja, samoin naisten ja perhe- ja viime aikoina myös erikoislehdet.

Kellokkaan uutisointi ja haastattelut ovat olleet valtaosin asiallisia ja myönteisiä.

Sen sijaan yhdistystä on silloin tällöin syytetty oman sukupuolensa ja omien jäsentensä eli naisten ja naistoimittajien palkitsemisesta. Kuitenkin vain viisi 34:sta palkitusta on toimittajia: Kerstin Hanf, Leila Kalliala, Ulla-Maija Aaltonen, Mirja Pyykkö ja Kari Lähteenmäki. Ja Karin lisäksi peräti kuusi miestä on päässyt kellosta osalliseksi: Matti Joensuu, Kaius Hedenström, Timo Nuutinen, Kai Tapani, Hannu Savolainen ja Risto Kuosa.

Myös Jaana Venkulan valinta ärsytti muutamia toimittajia. Arvostelun taustalla oli valtataistelu: kuka saa Suomessa ja millä sanoin arvostella neljättä valtiomahtia. Aiheetta ei Jaana kiittänyt Iltalehden haastattelussa naistoimittajia rohkeudesta valita Kellokkaakseen itsensä arvostelija. Tänään Jaana Venkula toteaa, että valinta aloitti varsinaisen keskustelun mediakritiikistä Suomessa.

Julkisuus auttaa

Myös moni aikaisempi Kellokas toteaa nimityksen paitsi ilahduttaneen itseään myös auttaneen itse asiaa ensimmäisestä Kellokkaasta eli nuorten perheiden auttajasta, tohtori Matti Joensuusta lähtien. – Nimitys edisti asiaa, puolueet alkoivat keskustella perhepolitiikan tärkeydestä, Kirkon perheasiainkeskuksen eläkkeellä oleva johtaja toteaa, mutta lisää, että kesti tietenkin monta vuotta, ennenkuin puheet muuttuivat teoiksi eli saatiin kunnallinen päivähoito, lapsi- ja perheavustukset.

Myös sosiaalineuvos Aira Heinänen muistelee lämmöllä Kellokas-vuottaan: – Nimitys herätti Vanhustyön keskusliitossa myönteistä huomiota. Liittotoimikunta piti kellon kunniaksi illallisen ja antoi minulle lahjan, hän kertoo. Myönteinen julkisuus antoi Airalle voimia ja oikeutuksen jatkaa työtä vanhuksiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi: – Kipeän asian esille ottaminen on jo sen hoitoa.

Myös tohtori Gisela Gästrin koki Kellokkuuden myönteisesti: – Oli uskomaton elämys, että naiset luottivat minuun. Samaa sanovat myös taloustutkija Tuovi Allén ja teatterinjohtaja Maija-Liisa Márton.

Ainakaan näille laivakello ei ole turhaan kalkattanut. Eikä liioin valokuvaaja Kaius Hedenströmille, jonka juuri ennen Kellokas-palkintoa suunnittelemat saaristo- ja maaseutunäyttelyt ovat kiertäneet Suomen 25 vuotta, lasten psykiatri Terttu Arajärvelle, jonka lasten hyväksi tekemä työ jatkuu eikä myöskään koko Suomen tuntemalle eläinsuojeluvalvoja Anja Eerikäiselle.

Uusi kello jo varattu

Kaikkiaan nimiä on kiertokelloon kaiverrettu vuosituhannen loppuun mennessä 34. Eikä niitä yhteen kelloon enempää mahdukaan. Mutta Kellokkaan valinta jatkuu.
– Uusi kello on jo varattu, Naistoimittajien puheenjohtaja Marjo Cunningham kertoo. Ensimmäinen nimi kaiverretaan siihen vuosituhannen ensimmäisessä joulukuussa, jolloin vuoden 2000 Kellokas valitaan. Ainoa kielteinen kelloon liittyvä asia on, että palkittu saa pitää sitä vain vuoden. Sen jälkeen siitä muistuttavat vain valokuvat ja lehtileikkeet – sekä tietysti itse asia ja sen eteneminen.

Palkintoon kuuluu aina seminaari, jossa palkittu pitää Kellokas-esitelmän. Nämä tilaisuudet ovat olleet suosittuja: esimerkiksi Anja Eerikäisen eläinten suojelun teemailtaan osallistui 30 toimittajaa. – Yhdistys ja sen jäsenet huolehtivat, että palkittua asiaa pidetään esillä ja siitä puhutaan koko vuoden ajan, puheenjohtaja huomauttaa.

Yhdistys pitää yhteyttä Kellokkaisiinsa kutsumalla nämä joka vuosi uuden Kellokkaan tiedotustilaisuuteen. Mukana onkin aina muutama palkittu, ja heidän joukossaan yksi ikiystävä, valokuvaaja Kaius Hedenström. – Aion tulla niin kauan kuin elän, hän vakuuttaa. – Tai ainakin niin kauan kuin kutsutaan.

Maija Kauppinen, Vaikuttavat Kellokkaat -kirjan toimittaja