Saara Särmä, Vuoden Kellokas 2018

Saara Särmä Vuoden Kellokas 2018

Naistoimittajat ry:n hallitus valitsi Vuoden 2018 Kellokkaaksi politiikan tutkija, feministi, aktivisti ja taiteilija Saara Särmän (s.1975).  Palkitsemistilaisuus oli tiistaina 19.3. Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä Sanomatalon Juhani Aho -salissa.

Särmä määrittelee itsensä akateemiseksi sekatyöläiseksi, joka haluaa tehdä tosissaan hömpästä tiedettä ja nauraa tosikkoudelle. Hän valmistui yhteiskuntatieteiden tohtoriksi Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta vuonna 2014.

Feministisen ajatushautomo Hatun perustaja ja johtaja Särmä on tullut tunnetuksi meillä ja maailmalla ”Congrats, you have an all male panel! -blogista. Se dokumentoi humoristisesti paneeleita ja seminaareja, joissa esiintyy vain miesasiantuntijoita.

Koneen säätiön rahoittamassa Naiset esiin! -hankkeessa hän on voimaannuttanut satoja naisia kiroiluiltamien ja kehtaamiskoulutusten muodossa ja tuonut eri areenoilla naisten asiantuntemusta esiin.

Myös kehopositiivinen ajattelu kuuluu Särmän missioihin. Yhdessä Rosa Meriläisen kanssa Särmä kirjoitti teoksen Anna Mennä – opas hauskempaan elämään (2016).

Särmä tekee useissa hankkeissa töitä sukupuolittuneen nettivihan kitkemiseksi taiteen, tieteen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoin. Häneltä nähtiin kesällä 2018 Mäntän kuvataideviikoilla aihetta käsittelevä Alalaita-installaatio.

Särmä kirjoittaa kolumneja Aamulehteen, Kansan Uutisiin ja Yleisradiolle.

…..

Naistoimittajat ry on perustettu vuonna 1946 edistämään naistoimittajien yhteistyötä. Yhdistys on yksi Suomen vanhimpia toimittajayhdistyksiä. Sen tavoitteena on kehittää jäsenten ammatti- ja elämäntaitoja sekä toimia yhdyssiteenä eri viestintävälineissä työskenteleville.

Yhdistys pyrkii myös vaikuttamaan naiskuvaan tiedotusvälineissä sekä ottaa kantaa naisten etuja koskeviin asioihin näissä välineissä.

Naistoimittajat ry on vuodesta 1973 lähtien valinnut Vuoden Kellokkaan eli henkilön, joka on merkittävällä tavalla kiinnittänyt huomiota ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen kysymykseen.
Teksti Tuija Halmekoski, kuva Anu Kytölä