”Tänäkin aikana kun juttelemme, kännykkääni tulee useita puheluita. Niiden soittajien yhteinen halu on vaan kuulla joltakulta, että kaikki menee ihan hyvin, ei ole mitään hätää”, sanoo seurakuntapastori Marjaana Toiviainen.

Toiviainen on juuri valittu Naistoimittajien Kellokkaaksi ja Toiviainen sanoo olevansa onnellinen kunnianosoituksesta, vaikka ajatteleekin vain tekevänsä työtään.

Palkintoperusteissa mainittiin, että Toiviainen on tehnyt merkittävää ihmisoikeustyötä sotaa pakenevien auttamiseksi ja suvaitsevaisuuden lisäämiseksi.

Toiviainen on ollut mukana luomassa Refugees Welcome Finland -kansalaisverkostoa, joka on suunnitellut toimintamallin sille, että ihmiset voivat majoittaa koteihinsa Suomeen turvapaikanhakijoina saapuneita. Toiviainen on myös itse majoittanut turvapaikanhakijoita kotiinsa.

”Minun toiveeni oli saada kotiini joku komea nuori mies, muslimi, jolla on ainakin kaksi älypuhelinta”, Toiviainen nauraa. Hän halusi tarjota kodin ihmiselle, jota muut eivät huoli.

Mutta mistä se kansalaisten hätä nousee? Ainakin uutisoinnista ja otsikoista jotka liittyvät ”kriisiin” ja ”pakolaistulvaan” – johonkin hillitsemättömään.

”Jos nyt tätä pakolaistilannetta ajatellaan, niin en kyllä ajattele, että meillä tässä se kriisi olisi. Kriisi on jossain ihan muualla”, Toiviainen sanoo.

Toiviainen sanoo, että toimittajien pitäisi kääntää puhe siihen, mitä tilaisuuksia ja mahdollisuuksia uudenlainen tilanne luo, tai millaisella toiminnalla sitä ratkaistaan eikä puhua pelkistä uhkakuvista.

”Me voidaan valita toivo. Jos lipsahtaa epätoivon puolelle, me ihmiset voimme nostaa toisiamme.”

Toiviainen sanoo, ettei papeilla ole työaikoja ja että hän ajattelee saavansa korvausta siitä, ettei voi tehdä töitä. Kutsumus on suurempi.

”Minun tapani tehdä tätä työtä ei ole meillä aiheuttanut mitään suurempia keskusteluja. Ainoastaan siitä on keskusteltu, että minkä verran pappi voi osallistua kansalaistottelemattomuuteen. Suomesta puuttuvat räikeät rasistipastorit ja siihen on yhtenä syynä papeilta vaadittu teologian maisterikoulutus.”

”Mutta ihmisarvoa en ole koskaan joutunut seurakunnassa perustelemaan.”

Eikä Toiviainen tee eroa ihmisen uskonnollisen taustan välillä. Hän kertoo kokemuksestaan ajalta, jolloin hän työskenteli vankilapappina.

”Minä selitin vanginvartijoille, miksi ramadanin aikaan ruoka tietyille vangeille pitää viedä vasta yöllä. Joillekin vartijoille vangin uskonnon kunnioittamisen ymmärtäminen tuntui olevan vaikeaa.”

Toiviainen aloitti maaliskuussa Oulunkylässä pappina. Hänellä ei ole vakituista työsopimusta, ja nyt Toiviaiselta päättyi kahden vuoden sopimus Kallion seurakunnassa.

”Ajattelen, että seurakuntalaiset ansaitsisivat papin, joka pysyy pidempään.”

Toiviaisen kanssa keskustelu kääntyy myös kirkon julkisoikeudelliseen asemaan. Hän näkee, että kirkon virallinen asema tulee purkautumaan, mutta miten ja millä tavoin, siinä on paljon selvitettävää.

”Kenelle ja millä tavalla kirkon viralliset tehtävät sitten siirtyvät? Jos hautausmaat ovat kunnan hallussa, kuinka niitä hoidetaan? Ja jos kunnilla ei ole varaa ryhtyä näihin töihin, mitä tulee tilalle? Nyt jo voi katsoa hautaustoimistoja ja niiden kaupallisuutta.”

Toiviainen haluaa kaikki uskonnot mukaan ja näkyville, hän ei usko siihen, että esimerkiksi kouluista pitäisi poistaa uskonnonopetusta. Juuri nyt uskonnollinen yleissivistys on äärimmäisen tärkeää.

Toiviainen elää vahvasti.

”En ole koskaan tehnyt vapaaehtoistöitä tai siinä mielessä auttanut. Mie elän.”