Naistoimittajat Saarikon vieraina keskellä sote-hässäkkää

Vaikka oli perjantai ja kolmastoista päivä, ikkunasta paistoi aurinko ja tulevaisuuskin näytti lupaavalta. Sote-ministerinä tunnettu Annika Saarikko oli kutsunut Naistoimittajat aamukaffelle ja kertoi uskovansa, että pitkään väännetty sote-uudistus saadaan poliittisesti sovittua viikonvaihteen aikana. Lopullinen hyväksyntä olisi odotettavissa Saarikon mukaan touko-kesäkuussa.
– Huomenta kaikki ihanat naiset, säteili sotetaakan painama ministeri. Hän paljasti voimaantuneensa Tuntemattoman Sotilaan ensi-illassa ja sanoi sen olevan paras elokuva, mitä koskaan on nähnyt.
Ministeri valotti poliittisessa koneistossa pyörineen sote-rumban tilannetta. Kysymyksiä sateli tunnin verran tiiviiseen tahtiin. Ministeri vastasi avoimesti.
– Sote ei tule kaatuman, vaan menee läpi, oli ministerin vahva viesti. Hän sanoi, ettei tätä uudistusta ole varaa jättää tekemättä.
– Lausuntoja on haettu ja asiantuntijoita kuultu Hiilamosta Huttuseen sekä Aalto-yliopiston korkean tason asianosaajia ja elinkeinoelämän päättäjiä.
Keskustelua on käyty ja vääntöjä on ollut matkalla monistakin asioista.
¬- En osaa itsekään aina ajatella, millainen meidän yhteiskuntamme on parinkymmenen vuoden päästä, hän sanoi ja korosti, että vaikka päätöksistä seuraa isoja muutoksia, niiden toimeenpano vie aikaa.
– En edes sano, että sote on lopullinen tämän väännön jälkeen. Varmasti joudutaan tekemään muutoksia ja korjauksia, kun maailma ja Suomi muuttuvat. Yhä useammat ihmiset asuvat kaupungeissa. Elämä digitalisoituu.
Ministeri Saarikko nosti puheisiin tasa-arvo-ongelmia. Hän pitää suurena häpeäpilkkuna lähisuhdeväkivallan määrää ja sitä, että Suomessakin tyttöjen sukupuolielinten silpominen on mahdollista esimerkiksi uskonnon varjolla.